Historiikki

Tämä on tämmöinen pika kertaus:

Joskus vuonna 2006, eksyin sivuille nimeltä "Pokehoitola Sadepilvi" ja päätin tottakai ryhtyä hoitajaksi, nimellä Persian. Sitten suunnilleen viikko myöhemmin päätin kokeilla siellä ollutta linkkiä nimeltä "Hosted by Freewebs" ja siitä se sitten lähti. Eka hoitolani oli Etnan seka-hoitola. Sitten kyllästyn nimeen ja päätin muuttaa sivuni Pikachu hoitolaksi. Sitten loppasin nekin, koska en enää jaksanut. Sen jälkeen minua ei näkynytkään netissä paljoa, ehkä silloin tällöin Sivustamossa.. Halusin pian tehdä taas uudet sivut ja tällä kertaa ne olisivan HTML:lällä koodatut. Tein semmoiset sivut kuin The Muunnos, mutta unohdin salasanan heti ja jouduin tekemään uudet sivut jotka saivat nimekseen The Muutos. Alun perin The Muunnoksesta/Muutoksesta piti tulla Pokemorph hoitola, mutta kun The Muutos tuli, Siitä tulikin vain semmoinen Personal sivusto. Sitten se alkoi kasvaa ja kehiin tuli pokemon hoitola, joka on nyttemmin Pokemorph hoitola. Tämän jälkeen sitten vuonna 2009 päivänä 1.9. muutettiinkin Arkku.netiin.

Sitten tuli tauko. Ei kovin pitkä, parin kuukauden mittainen, ja hoitola otti ja kuoli ja taas ollaan siinä mistä kerran lähdettiin.

Sivut perustettiin aika pitkälti 14.4.2008

Etusivu
Sivuista
Henkilökunta
Galleria
Kävijöille
Yhteys
Linkit/ä